Kun pohjakuvaa on pyöritetty lähes puoli vuotta ja aikaa on käytetty kymmeniä tunteja, voi turvallisin mielin nostaa kädet ylös ja sanoa: kaikki voitava on (ainakin yritetty) tehdä. Tämä ei toki tarkoita sitä, että yllätyksiä ei voisi tulla. Pohjan toimivuus mitataan vasta asumisen myötä. Toiveena vain on, että yllätykset olisivat mahdollisimman pieniä.
Olen listannut alle 10 kohtaa, jotka ovat olleet meille tärkeimpiä toimivan pohjan suunnittelussa 4-henkiselle perheelle. Referenssejä on haettu muiden blogeista, talonäyttelyistä, taloesitteistä sekä asuntomessuilta. Toivottavasti tämä lista hyödyntää myös muita vastaavassa tilanteessa olevia.
- Ensimmäinen ja tärkein asia meille oli 1-tasoinen asunto. Lapset ovat vielä pieniä, emmekä halua siirrellä tavaroita tasojen välillä. 1-tasoon tehty talo on myös mielestäni tehokkaampi neliöiltään.
- Huoneiden lukumäärästä oli kahta näkemystä; päädyimme lopulta 3 makuuhuoneeseen sekä työhuoneeseen. 1-tasoon suunniteltu 4mh vaati aika paljon enemmän suunnittelua kuin jos huoneita olisi ollut vain 3. Työhuone toimii nimensä mukaisesti työhuoneena, vierashuoneena, olohuoneen jatkeena jne. Mahdollisuuksia on siis monia.
- Auringonkierto päivän mittaan. Tätä ei voi liikaa korostaa, ehdottoman tärkeä asia ottaa huomioon! Toki riippuu myös tontin muodoista ja naapurien sijainnista, mutta ihanne tilassa suosittelisin seuraavia ratkaisuja. Lasten makuuhuoneet sijoitetaan talon pohjoispuolelle; viileät ja pimeät. Keittiö on mukava sijoittaa aamuaurinkoon, välitilan ikkunasta olisi tarkoitus saada piristävät valonsäteet aamupalan äärelle. Olohuone sinne missä on eniten valoa; päivä- tai iltapäivän aurinko. Isoista ikkunoista aukeaa samalla näkymä eteläpihalle. Ja se ilta-aurinko, joka olisi myös ihana saada sisälle asti… Tätä emme täysin saaneet, mutta ilta-aurinkoon saimme pienen terassin, jossa voi työpäivän päätteeksi nauttia pitkistä kesäilloista.
- Keittiö ja olohuone avointa tilaa, josta isot ikkunat pihalle. Tässä kohtaa taloa katto nousee 4 m korkeuteen.
- Lasten makuuhuoneet ja ’master bedroom’ eri puolilla asuntoa :). Tämän ratkaisun hedelmät poimitaan toki vasta myöhemmässä vaiheessa.
- Eteisen välittömään läheisyyteen komero, jonne saadaan harrastevälineet, sekä eteisaula. Edellisen asunnon ahdas eteinen jätti traumoja ahtaudellaan.
- Master bedroomiin vaatehuone ja vaatehuoneen sijainti lähellä kodinhoitohuonetta, jotta pyykkimatka ei olisi liian pitkä.
- Kodinhoitohuoneesta ovi ulos, jonne voidaan sijoittaa myös arkieteinen.
- Kylppäriin päästäkseen kulkua ei kodinhoitohuoneen kautta. Nämä voisivat olla myös täysin erillisiä huoneita (jos mahdollista). Kodarin pyykkivuori pyykkipölyineen eivät ole omiaan luomaan rauhallista pesuhetkeä.
- Viimeinen, mutta itselleni hyvin tärkeä, olohuoneen yhteyteen pariovellinen työhuone. Rakastan pariovia ja halusin saada sellaiset ehdottomasti tulevaan kotiin.
Hyvä kirjoitus 😊
TykkääTykkää